Eläinoikeusjuttu



2022
Dokumenttielokuva
Saila on intohimoinen eläinaktivisti, jonka sisko Mai on aina ollut hänen suurin aktivisti-idolinsa. Main vaihdettua aktivismin politiikkaan Saila pelkää, että hänen siskostaan tulee osa järjestelmää, jota vastaan he yhdessä taistelivat. Sailan toivo kuitenkin herää, kun Mai saa hallitusneuvotteluissa paperin vuosikausia odotetusta eläinlain uudistuksesta omiin käsiinsä.
Saila tunnusti vuonna 2009 julkisesti kuuluvansa aktivistiryhmään, joka on kuvannut salaa satoja eläintiloja. Tästä seurasi yli kolme vuotta kestänyt oikeustaistelu, jossa Sailalle ja toiselle kuvaukset tunnustaneelle aktivistille Karrylle vaadittiin vankeusrangaistuksia ja lähes kahdensadan tuhannen euron vahingonkorvauksia. Aktivistiryhmän veturi Kristo näki Sailan liikkeen tulevaisuutena, mutta Saila ei pystynyt enää kohtaamaan eläinten kärsimystä.
Kun Saila ensi kertaa astui maatilojen sisään kuvaamaan, hän uskoi eläinten kohtelun muuttuvan hetkessä suuren yleisön nähdessä materiaalin. Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin veganismi on muotia, kansainväliset huippumuotitalot ovat lopettaneet turkisten käytön ja aktivistit ovat saaneet kaupat poistamaan häkkikanaloiden munat hyllyiltään. Lukuisista salakuvauskandaaleista ja poliittisista lupauksista huolimatta yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: eläinten kohtelu.
Dokumenttielokuva. Kesto: 82 minuuttia. Ensi-ilta: 3/2022. Ikärajaluokitus: Sallittu yli 16-vuotiaille.
FESTIVAALIT
HotDocs, Canada, 2022
CPH:DOX, Denmark, 2022
Turku Animated Film Festival PRO, 2020
DocForward Talent Workshop, Nordisk Panorama, 2020
HANKKEEN ESITTELY KANSAINVÄLISISSÄ TAPAHTUMISSA
Forum, Nordisk Panorama, 2020
Baltic Sea Docs Forum, 2020
Finnish Film Affair, 2020
OHJAUS, KÄSIKIRJOITUS
Saila Kivelä & Vesa Kuosmanen
TUOTTAJAT
Elli Toivoniemi, Juha Löppönen & Venla Hellstedt / Tuffi Films
VAIKUTTAVUUSTUOTTAJA
Sini Hormio
KUVAAJA
Heini Mäntylä
LEIKKAAJA
Jussi Sandhu & Anniina Kauttonen
ÄÄNISUUNNITTELIJA
Aleksi Tegel
MUSIIKKI
Karin Mäkiranta
RAHOITUS
SES, AVEK, Yle, Koneen säätiö
LEVITYS
Aurora Studios
KANSAINVÄLINEN MYYNTI
The Yellow Affair