Tuffi Filmsin kuvaa tänä vuonna kaksi fiktioelokuvaa, yhden dokumenttielokuvan sekä televisiosarjan
Tuffi Filmsin hankkeet lastenelokuva Sihja, pitkä elokuva Seurapeli sekä pitkä dokumenttielokuva Here Be Monsters ja komediasarja Paras vuosi ikinä saivat tuotantotuen Suomen elokuvasäätiöltä kesäkuun päätöskokouksessa. Lisäksi israelilainen dokumenttielokuva Lost Childhood, jossa Tuffi Films on vähemmistö-yhteistuottaja, sai tuotantotukipäätöksen.
Jenni Toivoniemen kirjoittama ja ohjaama Seurapeli kuvataan tulevana kesänä. Elokuvan levittää Nordisk Film ja YLE. Seurapeli on komedia ikuisen nuoruuden tragediasta.
– Olen riemuissani, että pääsen tekemään esikoiselokuvaani todella hienon näyttelijäensemblen kanssa. Tähtäimessä on herättää itkunsekaista naurua kaikissa wanna be -nuorissa, Jenni Toivoniemi sanoo.
Marja Pyykkö ohjaa alkusyksystä 2019 lasten näytelmäelokuvan Sihja. Sen ovat kirjoittaneet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi. Elokuvan yhteistuottajia ovat Windmill Film Hollannista ja Den Siste Skilling Norjasta. Elokuvan levittävät SF Studios ja YLE. Sihja on tarina epätavallisen keijun ja kiltin pojan ystävyydestä. Ohjaaja Marja Pyykkö sanoo: – Lastenelokuvan ohjaaminen on jo pitkään ollut haaveissani kärkisijoilla. Alkuperäiskäsikirjoitus on toiminnallinen ja komediallinen ja sen teemat käsittelevät erilaisuutta, kaaoksen ja järjestyksen suhdetta ja luontoa. Edessä on kutkuttava ammatillinen haaste ja odotan tuotannon alkua innolla.
Pitkän dokumenttielokuvan Here Be Monsters ohjaa Anna Antsalo ensimmäisenä pitkänä elokuvanaan. Lost Childhood:in ohjaa David Wachsmann, sen päätuottajana on Gum Films. Molemmat dokumenttielokuvat levittää YLE.
Tuffin ensimmäinen komediasarja, Paras vuosi ikinä kuvataan alkusyksystä. Se saa ensi-iltansa C Morella ensi keväänä ja myöhemmin MTV3:lla. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Jenni Toivoniemi ja Kirsikka Saari ja sen ohjaavat Kirsikka Saari ja Selma Vilhunen. Sarja kertoo kahden elämältä turpiinsa saaneen naisen yrityksestä tarttua hetkeen.
Syksyllä Tuffi Films levittää myös tuottamansa pitkän elokuvan Tottumiskysymys joka on syntynyt seitsemän ohjaajan yhteistyönä (Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi, Miia Tervo). Tottumiskysymys on osa syksyllä julkaistavaa Yksittäistapaus -elokuvasarjaa, joka käsittelee naisiin kohdistuvaa vallankäyttöä.
Tuffi Filmsin tuottajat ja osakkaat Elli Toivoniemi ja Venla Hellstedt sanovat: – On mahtavaa päästä toteuttamaan näitä meille tärkeitä elokuvia pitkän kehittelyn jälkeen. Tavoitteemme on tehdä elämän moninaisuutta ilmentäviä korkeatasoisia elokuvia laajoille yleisöille Suomessa ja kansainvälisesti. Uskomme, että nämä tulevat elokuvat ja sarjat koskettavat katsojia ja herättävät keskustelua.
LISÄTIEDOT: Venla Hellstedt venla@tuffifilms.com (p. 0409309905) ja Elli Toivoniemi elli@tuffifilms.com (p. 0401721778).
