Selma Vilhusen Neljä pientä aikuista maailmanensi-ilta Rotterdamissa

Selma Vilhusen Neljä pientä aikuista saa maailmanensi-iltansa International Film Festival Rotterdam (IFFR) festivaalilla. 

Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Neljä pientä aikuista (Four Little Adults) on valittu Rotterdamin kansainvälisen elokuvafestivaalin Big Screen -kilpasarjaan. Kyseisessä kilpasarjassa voittajan valitsee elokuvakatsojista valittu jury ja voittaja saa 30 000 euron palkinnon, josta puolet menee elokuvan alankomaalaiselle levittäjille.

Neljä pientä aikuista kertoo Juuliasta, joka saa tietää, että hänen puolisollaan Matiaksella on sivusuhde Ennin kanssa. Hän päättää, että hänen avioliittonsa olkoon tästedes polyamorinen, ilman salaisuuksia. Neljä pientä aikuista on riipaiseva sukellus rakkauden syvään päähän.

”Olen valtavan iloinen valinnasta, on hienoa päästä esittämään elokuva viimein yleisölle. Tämän elokuvan tekeminen on ollut haastava ja samalla kuitenkin iloinen ja leikkisäkin prosessi. Upeat näytteljät Alma PöystiEero MilonoffOona Airola ja Pietu Wikström tekevät roolinsa sellaisella vereslihaisella palolla, että se tuntuu lahjalta”, kommentoi Selma Vilhunen.

Festivaali  järjestetään 25.1.–5.2.2023. Elokuvan tuottavat Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi Tuffi Filmsistä ja yhteistuottajia ovat ruotsalainen Hobab ja suomalainen Aurora Studios, joka myös levittää elokuvan. Suomessa elokuva tullaan näkemään kankailla loppuvuodesta 2023.