Seitsemän ohjaajan TOTTUMISKYSYMYS-elokuvan traileri ja juliste julki

”Täällähän itkee kohta kaikki!”

Poikkeuksellisella tavalla syntyneen seitsemän ohjaajan yhteisteoksen, TOTTUMISKYSYMYKSEN, traileri ja juliste on nyt julkaistu. Elokuva tuulettaa asenteita absurdilla huumorilla ja näyttää naisen elämästä hetkiä, jotka jäävät yleensä piiloon. TOTTUMISKYSYMYS nähdään elokuvateattereissa kautta maan 27. syyskuuta.

Tottumiskysymys seuraa kuuden naisen päivää, kun jokainen kokee oman ”yksittäistapauksensa” – kokemuksia, joista yleensä vaietaan. Hillan romanttinen loma, Emmin kotibileet ja Miljan koulumatka saavat yllättävän käänteen, kun vieras lyöttäytyy seuraan. Samaan aikaan nuori näyttelijä Emppu harjoittelee elämänsä suurinta roolia ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalla kokematon syyttäjä Aleksi saa yllättäen hoitaakseen oikeusjutun, jota rikoksen uhri Niina on odottanut vuosia. Miia puolestaan on järjestänyt firman juhlat, joiden tunnelma muuttuu, kun Katja kertoo pomon lääppimisestä.

Tarinat perustuvat ohjaaja-käsikirjoittajien tosielämän havaintoihin. Elokuva sukeltaa realismin ytimeen ja vakavien asioiden äärelle, mutta tekee sen kirpeän viiltävällä huumorilla. Railakas näkökulma näyttää arkemme uudessa valossa. Absurdi huumori itkettää ja naurattaa: voiko tämä olla totta?

Traileria säestää legendaarinen artisti, edesmennyt Kikka, joka on noussut otsikoihin myös viime aikoina.

Tottumiskysymyksessä on mukana kymmeniä suomalaisia näyttelijöitä. Joukossa on niin tunnettuja pitkän linjan näyttelijöitä kuin valkokankaalla debytoivia nimiä. Elokuvan avainhahmoja näyttelevät (esiintymisjärjestyksessä) Pinja Sanaksenaho, Julia Lappalainen, Krista Kosonen, Eero Ritala, Suvi Blick, Joonas Snellman, Seidi Haarla, Pirjo Lonka, Johannes Holopainen ja Lotta Kaihua.

Muita elokuvan näyttelijöitä ovat muun muassa (aakkosjärjestyksessä) Veikko Aalste, Teemu Aromaa, Tommi Eronen, Joel Hirvonen, Leo Honkonen, Niina Hosiaisluoma, Nelli Juusela, Ona Kamu, Ria Kataja, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Usva Kärnä, Ella Lahdenmäki, Samuli Niittymäki, Fanni Noroila, Chike Ohanwe, Kati Outinen, Jarkko Pajunen, Jussi Sorjanen ja Minna Suuronen. 

Tuottaja-ohjaajan Elli Toivoniemen ja ohjaaja-käsikirjoittaja Kirsikka Saaren lisäksi Tottumiskysymyksen ohjaaja-käsikirjoittajia ovat kotimaisen elokuvan eturivin tekijät Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi ja Miia Tervo.

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT tottumiskysymys@tuffifilms.com