Sanna Kultanen Tuffin tuotantotiimiin

Kesällä viisivuotista taivaltaan juhlinut Tuffi Films kasvaa, kun tuottaja Sanna Kultanen liittyy yhtiön tuotantotiimiin syyskuussa. Yhtiön perustajajäseniin kuuluvan tuottaja Elli Toivoniemen rinnalle on vastikään siirtynyt myös dokumenttituottajana Illumessa ansioitunut Venla Hellstedt.

Sanna Kultanen on toiminut aiemmin paitsi freelance-tuottajana (mm. Jan Forsströmin Vahtimestari), myös alan kansainvälistymiseen liittyvien ammattilaistapahtumien (Finnish Film Affair) ja elokuvakomissiotoiminnan (Film Location Finland) parissa. Hän on suorittanut maisterin tutkinnon elokuvatuotannosta Taideteollisessa korkeakoulussa.

Kultanen tulee työskentelemään Tuffi Filmsissä sekä olemassa olevien että uusien hankkeiden parissa. ”Olen hyvin innostunut paluusta juurilleni elokuvatuottamisen pariin. Tuffi Filmsin avoin ja eteenpäin suuntautuva ilmapiiri on hyvä lähtökohta hedelmälliselle ja pitkäjänteiselle yhteistyölle. On ilo työskennellä luovien ja näkemyksellisten ammattilaisten kanssa”, Kultanen sanoo.

”Tavoitteemme on kehittää kansainvälistä yhteistyötä sekä olla vahvasti mukana uudistuvissa elokuvan teko- ja kulutustavoissa. Kultasen monipuolinen osaaminen ja verkosto elokuva-alan eri alueilta vahvistavat yhtiötämme näissä tavoitteissa. Olen todella innoissani siitä, kuinka pitkälle voimme ponnistaa tällä uudella kokoonpanolla”, toteaa Tuffi Filmsin Elli Toivoniemi.