Parhaan ohjauksen ja käsikirjoituksen Jussi-ehdokkuudet ensimmäistä kertaa yhteisesti seitsemälle elokuvantekijälle

TOTTUMISKYSYMYS kansainvälisessä ensi-illassa Göteborgin elokuvajuhlilla

Syksyllä 2019 ensi-iltansa saanut Tottumiskysymys on ehdolla neljän Jussin saajaksi. Elokuvalla on Jussi-ehdokkuudet parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen ja miessivuosan kategorioissa. Tottumiskysymyksen ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi sekä Miia Tervo yhdessä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun parhaan käsikirjoituksen tai ohjauksen Jussi-palkintokategorioissa on ehdolla seitsemän henkilöä yhdestä elokuvasta. Seitsemän elokuvantekijän yhteisteos on ylipäätään harvinaisuus. Tottumiskysymys on tiettävästi maailman ainoa elokuvateatterilevityksessä ollut pitkä fiktioelokuva, jolla on näin monta ohjaajaa ja käsikirjoittajaa. – Tottumiskysymys on sellainen luottamuksen ja yhteisöllisyyden kokemus, ettei vastaavaa välttämättä koskaan uralla tule enää eteen, toteavat elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Kirsikka Saari ja tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Elli Toivoniemi.

– Nimenomaan tämä kollektiivinen tekotapa ja luottamus ovat mahdollistaneet tämän haastavan, poikkeuksellisen ja aivan erityisen elokuvan onnistumisen.

Tottumiskysymyksen tekijät ovat tuoreista Jussi-ehdokkuuksista hyvillään myös oman elokuvansa menestymistä laajemmin, koska ehdokkuuksia keränneiden elokuvien joukossa on lukuisia naisten tarinoita ja ehdokkaina runsaasti naisia.

– Erityisen ilahduttavaa on nähdä historiallisen paljon naisia ehdokkaina sekä ohjauksen että käsikirjoituksen palkintokategorioissa, Elli Toivoniemi hehkuttaa.

– On mahtavaa, että tämänsuuntainen muutos on tapahtunut täällä Suomessa. Samaa emme nähneet esimerkiksi Oscar- tai Golden Globe -ehdokasasettelussa.

Tottumiskysymys-elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajien joukossa on myös muista elokuvista ehdokkuuksia saaneita elokuvantekijöitä. Miia Tervolla on kaikkiaan neljä Jussi-ehdokkuutta: hän on ehdolla parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta paitsi Tottumiskysymys-elokuvasta, myös elokuvasta Aurora, joka kahmi kaikkiaan kolmetoista ehdokkuutta. Anna Paavilaisella ehdokkuuksia on kolme: Tottumiskysymys-ehdokkuuksien lisäksi Paavilaisen lyhytelokuva Kaksi ruumista rannalla on ehdolla parhaan lyhytelokuvan Jussin saajaksi. Tottumiskysymys-elokuvasta ehdokkaina ovat ohjaajien ja käsikirjoittajien lisäksi näyttelijä Johannes Holopainen parhaan miessivuosan palkintokategoriassa ja elokuvan tuottaja Elli Toivoniemi parhaan elokuvan kategoriassa. Tottumiskysymys perustuu kuuteen Yksittäistapaus-lyhytelokuvaan. Kaikki 11 lyhytelokuvaa nähdään 26.1.2020 alkaen Yle Areenassa sekä Yle TV2 -kanavalla. Samalla alkaa myös elokuviin liittyvä vaikuttavuuskampanja (kts. lisätiedot). Tottumiskysymys saa kansainvälisen ensi-iltansa Göteborgin elokuvajuhlilla 30.1.2020. Jussi-palkinnot jaetaan 20.3.2020 Jussi-gaalassa.

LISÄTIEDOT

JUSSI-EHDOKKUUDET 2020 Filmiaura ry:n tiedote: https://www.jussit.fi/uutiset/jussiehdokkaat2020gaala

LISÄTIETOJA TOTTUMISKYSYMYKSEN TEKOPROSESSISTA JA TEKIJÖISTÄ: Tuffi Filmsin tiedote: www.epressi.com/tiedotteet/musiikki-ja-viihde/seitseman-ohjaajan-elokuva-tottumiskysymys-tuulettaa-asenteita-absurdilla-huumorilla.html

YKSITTÄISTAPAUS JA VAIKUTUSKAMPANJA: LISÄTIEDOT Kotisivu: yksittaistapaus.fi

GÖTEBORGIN ELOKUVAJUHLAT https://goteborgfilmfestival.se/en/

TOTTUMISKYSYMYS: ELOKUVAN TRAILERI YouTube: https://youtu.be/tJl6Gbl-8CU

TOTTUMISKYSYMYS: ONLINE Kotisivu: www.tuffifilms.com Facebook: www.facebook.com/tottumiskysymyselokuva Instagram: @tottumiskysymyselokuva Twitter: @tottumiskysymys

tottumiskysymys #forceofhabit #uskaltaakoenäähalatakaan #tääontätäruisleipää #täällähänitkeekohtakaikki

TOTTUMISKYSYMYS: LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT tottumiskysymys@tuffifilms.com

TOTTUMISKYSYMYS: KANSAINVÄLINEN MYYNTI Totem Films www.totem-films.com