Kansainvälisesti ansioituneen ohjaaja Selma Vilhusen uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet

Selma Vilhusen uusi ohjaustyö on elokuva Hölmö nuori sydän, jonka päärooleissa nähdään nuoret lupaukset Jere Ristseppä ja Rosa Honkonen. Tunnetumpaa näyttelijäkaartia edustavat Pihla Viitala, Katja Küttner ja Ville Haapasalo. Kuvaukset ovat vastikään käynnistyneet ja elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa 2018. Hölmö nuori sydän on rosoinen draamaelokuva rakastuneista lähiönuorista Lennistä ja Kiirasta, joiden elämä kokee täyskäännöksen Kiiran tultua raskaaksi.

Hölmö nuori sydän on palkitun ja Oscar-ehdokkaanakin ansioituneen Selma Vilhusen uusin ohjaustyö. Se on nuorelle kohderyhmälle suunnattu elokuva, joka käsittelee universaaleja eriarvoistumisen ja ääriajattelun teemoja koskettavan ja poikkeuksellisen ensirakkaustarinan kautta. Kirsikka Saaren käsikirjoituksessa nuoret päähenkilöt kohtaavat elämäntilanteita ja valintoja, jotka ovat samastuttavia myös aikuisille. Vakavista ja vaikeista asioista huolimatta elokuvan keskiössä on kuitenkin Lennin ja Kiiran ensirakkaus, ja toivo hyvästä tulevasta.

Lennin roolissa nähdään Jere Ristseppä, joka vakuutti Vilhusen kertaheitolla. Ristseppä opiskelee ammattikoulussa, eikä ennen koekuvauksia ollut koskaan näytellyt. Elokuvassa Lennin tyttöystävää Kiiraa näyttelee Rosa Honkonen, joka on nähty aiemmin mm. elokuvassa Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset sekä tv-sarjassa Hinnalla millä hyvänsä. Ville Haapasalon esittämästä naapurin Jannesta Lenni hakee miehen mallia. Pihla Viitala näyttelee Kiiran äitiä Anskua ja Katja Küttner puolestaan Lennin äitiä Satua.

”Kirsikka Saaren käsikirjoitus on monitasoinen, herkkä ja humoristinen kuvaus nuorista maailmassa, joka on murroksessa, ja jossa aikuiset ovat enemmän tai vähemmän eksyksissä ja peloissaan. Teksti katsoo ihmisen heikkoutta ja vihaa silmäntasolta ja pyrkii näkemään ennakkoluulojen taakse. Hölmö nuori sydän on fiktiota, mutta sen ydin on todellisuudessa, jota elämme. Siihen todellisuuteen meidät johdattavat ennen kaikkea nuoret ja lahjakkaat näyttelijämme, jotka tuntevat itse sen maailman, josta elokuva kertoo. Minusta tuntuu, että olemme lähteneet yhdessä pitkälle matkalle, ja kun palaamme, kukaan ei ole enää entisensä”, ohjaaja Selma Vilhunen sanoo.

Hölmö nuori sydän on Oscar-ehdokkuuden saaneen lyhtyelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottajatiimin yhteistyötä. Elokuvan leikkaaja on Michal Leszczylovski, joka on leikannut Lukas Moodyssonin nimekkäitä elokuvia. Elokuvan kuvaukset ovat alkaneet ja ne sijoittuvat pääasiassa Itä-Helsinkiin. Hölmö nuori sydän saa ensi-iltansa lokakuussa 2018.

Hölmö nuori sydän -elokuvan tuottaa Tuffi Films ja levittää Nordisk Film.

hölmönuorisydän #stupidyoungheart